
Näyttötila: 800x600
Yhteensopivuus: Sivut
toimivat parhaiten version 4.0 ja tätä uudemmilla
selaimilla.
|
|
|
|
Tietoja

Yrityksen esittely
Toiminimi LINNA-Järviseudun
Datapalvelu Mika Linna on perustettu alkuvuodesta 1993. Yrityksen
toiminta-ajatuksena oli alusta saakka tarjota asiakkaille
tietotekniikan konsultointia, koulutusta ja räätälöityjä
ohjelmistoja. Varsinkin toiminnan alussa panostettiin voimakkaasti
ATK-pohjaiseen mainonnan tuottamiseen alueen yrityksille
kehittämällä myös yhteistyöverkosto MainosSpiraali, jonka
avulla asiakkaille pystyttiin tarjoamaan tarjoamaan kaikki mainonnan
palvelut keskitetysti. Vuoden 1996 alussa mukaan toimintaan otettiin
myös tietokoneiden ja konttoritarvikkeiden jälleenmyynti lähinnä
olemassa olevan asiakaskunnan tarpeisiin ja se on jatkunut näihin
päiviin saakka.
Koulutus vei
mukanaan! Koulutuspalvelut saivat hyvin nopeasti mainetta ja
jo hyvin aikaisessa vaiheessa yritystoiminta käytännössä jakaantui
ATK-koulutuksen, mainostoimistopalveluiden ja yrityskohtaisen
konsultoinnin varaan. Jatkuvasti kasvava yhteistyö Jalasjärven
Ammatillisen Aikuiskoulutuskeskuksen (JAKK) kanssa johti lopulta
siihen että muulle kuin ATK-koulutukselle ei jäänyt enää aikaa ja
vuoden 1998 alussa yrittäjä siirtyikin JAKK:n päätoimiseksi
tietohallintopäälliköksi oman yritystoiminnan jäädessä taka-alalle
ja keskittyen pelkästään olemassaolevien asiakassuhteiden
ylläpitämiseen ja kehittämiseen päätuotteina mainostoimistopalvelut,
internetpalvelut ja räätälöidyt yritysohjelmistot sekä
tietotekniikan jälleenmyynti.
Täsmäkehitettyjä
ohjelmistoja Vuosien kuluessa yhteistyö Alajärveläisen Mäkelä
Alu Oy:n kanssa on jatkunut näihin päiviin saakka hyvin
intensiivisesti tuottaen suuren joukon hyvin tarkoin yhteistyössä
kehitettyjä sovelluksia toimistoautomaatiosta tuotannonseurannan
järjestelmiin. Myös useiden pienempien yritysten kanssa yhteistyö on
jatkunut yrityksen perustamisesta saakka tarjoten asiakkaille
luotettavan ja varman toimittajan.
Muutoksia päivätyössä, palvelutoiminta jatkuu iltaisin
Tällä hetkellä yrittäjä työskentelee päivätyössä JIK-peruspalveluliikelaitoksessa tietohallintopäällikkönä. LINNA-Järviseudun Datapalvelu T:mi jatkaa toimintaa kuten aiemmin, pääasiassa iltaisin ja viikonloppuisin :)
|
|
|
|
Yhteystiedot
Linkkejä:
JIK ky
Mäkelä Alu
Oy
|
|
|